The Banker palkitsi Sampo Pankin ja Netvisorin

Sampo Pankki on saanut kansainvälistä tunnustusta Financial Times –konserniin kuuluvalta The Banker –talouslehdeltä. Netvisor eAccounting –palvelu valittiin tänä vuonna parhaimmaksi vähittäispankin verkkopalveluratkaisuksi. Palvelu on taloushallinnon sähköinen työkalu, joka korvaa perinteiset taloushallinnon järjestelmät. Palkinto luovutettiin eilen 2. kesäkuuta Lontoossa järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa.

« Edellinen  |  Seuraava »
23.09.2008 10:18
Kansainvälinen palkinto Netvisorille
Netvisor eAccounting paras verkkopalveluratkaisu

(Julkaistu 3.6.2005)

Netvisor eAccounting -palvelun avulla yritykset voivat saumattomasti hoitaa sähköisesti maksamisen, laskuttamisen ja taloushallinnon. Palvelun käyttöönotto ei edellytä ohjelmistoinvestointeja tai lisenssipäivityksiä, vaan palvelu toimii tavallisella tietokoneella Internetin kautta. Netvisorin avulla voivat yrityksen taloudellista tilannetta seurata yrityksen ja tilitoimiston lisäksi myös muut yrityksen valtuuttamat tahot kuten esimerkiksi pääomasijoittajat ja yrityksen hallitusjäsenet.

Tunnuksen myöntäneen palkintoraadin valintakriteereiksi nousivat mm. palvelun turvallisuus pankkistandardin mukaisella tunnistuspalvelulla, kustannustehokkuus sekä laite- ja ohjelmistoinvestointien poistuminen sähköiseen toimintamalliin siirryttäessä. The Banker –lehden palkintoraadin mielestä myös palvelun kohderyhmä on hyvin mietitty, ja sillä arvioidaan olevan hyvät markkinat tulevaisuudessa pk-yritysten keskuudessa. Netvisor eAccounting -palvelua tarjotaan myös yrityksille, jotka eivät tällä hetkellä ole Sampo Pankin asiakkaita.

– Kansainvälinen tunnustus on meille todella merkittävä ja otamme palkinnon kiitollisena vastaan. Netvisor ei ole pelkästään Internetin kautta käytettävä palvelu, vaan se on kokonaisvaltainen toimintamalli, joka soveltuu erinomaisesti esimerkiksi tilitoimistojen tarpeisiin. Palvelu sopii myös franchising-yrityksille, jälleenmyyntiketjuille ja muille pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka tarvitsevat liittymän taloushallintoon sekä ketjun että yksittäisen yrityksen näkökulmasta, kertoo johtaja Matti Villikka Sampo Pankista.

Palvelun tarjoaa ja tuottaa Solanum Networks. Sampo Pankki tarjoaa tunnistuspalvelun sekä palveluun siirtymisen pankin verkkopalveluista. Palveluun kuuluu käyttäjähallinta.

Lisätietoja:

Sampo Pankki
Matti Villikka
johtaja
puh. 010 513 5303, matti.villikka@sampo.fi

Solanum Networks
toimitusjohtaja Heikki Taipale
puh. 09 - 4342610, heikki@passeli.com

Sampo Pankki lyhyesti

Sampo-konserniin kuuluva Sampo Pankki tarjoaa peruspankkipalveluja sekä monipuolisia sijoittajan ja säästäjän palveluja henkilöasiakkaille, yrityksille ja yhteisöille. Sampo-konsernilla on Suomessa yhteensä noin 1,1 miljoonaa henkilö- ja noin 100 000 aktiivista yritys- ja yhteisöasiakasta. Sammon toiminta keskittyy pääosin Suomeen, mutta sillä on tytärpankit Virossa, Latviassa ja Liettuassa. www.sampo.fi ja www.sampo.com

« Edellinen  |  Seuraava »