Aldia Oy on perustettu tammikuussa vuonna 2007 vastaamaan PK-yritysten kasvaneeseen tarpeeseen keskittyä yhä enemmän ydintoimintoihinsa. Aldia Oy tuottaa talous- ja henkilöstöhallinnon sekä johtamisen palveluita yrityksille. Taloushallinnon palveluosastomme tuottaa oikeaa ja reaaliaikaista taloustietoa yrityksen johdolle ja näin tukee parhaalla mahdollisella tavalla yrityksen ydintoimintoja.

Aldia Oy:n juuret ovat Pirkanmaalla vuodessa 1990, josta alkaen yhtiön perustaja on toiminut sekä taloushallinnon käytännön tehtävissä että talousjohtajana konsernitasoisessa johtoryhmätyössä.

Oman kasvumme myötä uskomme voivamme auttaa sinua parantamaan kilpailukykyäsi automatisoimalla taloushallinnon perustyön nykyaikaisella Netvisor eAccounting -palvelulla ja tuottamalla tietoa johtamisen tueksi yrityksen toiminnan kannalta keskeisiin päätöksenteko- ja johtamistilanteisiin.
 
Toimimme koko Etelä-Suomen alueella ja Pohjanmaalla emmekä ole työtä vieroksuvaa luonnetta.

Siirry Aldian sivuille