Sähköinen ostolaskujen käsittely
Siirry paperien pyörittämisestä liiketoiminnan pyörittämiseen. Netvisorin sähköisen ostolaskujen käsittelyn avulla siirryt uuteen teholuokkaan.
Netvisorissa ostolaskuja vastaanotetaan joko verkkolaskuina tai skannattuina. Näin perustiedot ovat valmiina järjestelmän käsiteltävänä ilman aikaa vievää, manuaalista käsittelyä. Esimerkiksi Eurocardin luottokorttilaskun tarkastus ja käsittely käy tehokkaasti valmiiden rivitietojen ansiosta. Valittujen käsittelyvaiheiden jälkeen ostolaskut voidaan hyväksyä ja maksaa vaivattomasti. Palvelu kattaa myös ulkomaiset valuuttalaskut.
ostolaskut aina nähtävillä
Netvisorissa käsitellään lähes miljoona ostolaskua vuosittain joista asiakkaat ovat sähköistäneet 35% verkkolaskun tai skannauspalvelun avulla. Sähköisten laskujen osuus kasvaa merkittävästi kuukausittain. Yritykset haluavat luopua aikaa vievästä paperilaskujen käsittelysta ja itse tehdystä skannauksesta. Netvisorin avulla varmistat, että laskuaineisto on aina käsiteltävänä yhteisessä työpöydässä. Ja mikä parasta, tuloslaskelmasta porautuen vaikka viiden vuoden ajalta.
